Kisavalmennus pienryhmässä 5 x 75min

Alkaen su 11.2. klo 16:00

Valmennusryhmä 5 x 75min

Ajankohta: sunnuntaisin klo 16-17:15 alk. 11.2.2024
Ohjaaja: Heta Kiljunen
10 vuotta täyttäneille kilpailuihin valmistautujille

Kauden 2024 kilpailut tähtäimessä? Kevään uutuutena tarjolla laadukasta mutta edullista pienryhmävalmennusta, valmentajana viime vuoden MM-pronssimitalisti Heta Kiljunen!

5 x 75min valmennus on tarkoitettu nimenomaan kilpailuihin tähtääville tankoilijoille, tasosi voi olla mikä tahansa ja ellei sopivaa kisaa ole vielä tiedossa autamme sen valinnassa kyllä. Ryhmään voivat osallistua myös duosarjoissa kisaavat parit. Ryhmässä työstetään omaa koreografiaa Hetan avulla eteenpäin ja saat neuvoja juuri niihin osa-alueisiin joihin niitä tarvitset. Voit tulla mukaan valmiin ohjelman kanssa tai aloittaa aivan alusta – jonkinlainen idea ja esimerkiksi musiikki on hyvä olla jo olemassa, jotta saat treeneistä kaiken irti. Ryhmässä opittuja asioita pääset hiomaan ja edistämään Hetan valvomilla kisaajille tarkoitetuilla vapaavuoroilla (noin 1 krt /vko).

Pienryhmässä saat yksilöllistä valmennusta kohti omia tavoitteitasi sekä sääntötuntemusta ja arvokkaita vinkkejä kisatapahtumiin maailman huipputason kilpatankoilijalta. Koreografiaa osallistujat työstävät kuitenkin suurilta osin itse/oman valmentajan kanssa, mikäli tarvitset yksilövalmennusta ota meihin yhteyttä info@readysetpole.fi niin järjestetään!

Ryhmään mahtuu 3-6 osallistujaa, varaa paikkasi digitalbookerin kautta 1.2. mennessä! Hinta 225€ /5krt, sis. kisavapareille osallistumisen myös ei-jäsenenä. Ilmoittautuminen on sitova, perumiset vain lääkärintodistuksella.

.



Kisavalmennus 5 x 75min

225€*

*Sisältää osallistumisen kisavapareille kaudella 2024